keskiviikkona, huhtikuuta 12, 2006

Kilpirauhasen vajaatoiminnassa huomioitava

Lukijakysymys:
Mitä, Christer, suosittelisit ravinnon suhteen kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivälle? Tyroksiini lääke näyttäisi toimivan, mutta ajoittain on tosi vetämätön olo ja haluaisin hieman pudottaa painoa. En ole mielstäni lihava, mutta navan kohdalla on paljon läskiä ja hirmuiset jenkkakahvat olen kehittänyt. (nainen 48-v Keski-Suomesta)

Kalvoton mies on kelvoton mies. Pistän tähän vastaukseksi luentokalvoillani ollutta asiaa:

Kilpirauhaspotilaiden huomioitava ravinnon suhteen

Kilpirauhasen vajaatoiminnan monet oireet ovat meille tuttuja: palelu, aloitekyvyttömyys, muistivaikeudet, kuivan karhea iho, väsymys, luomiturvotus, lisääntynyt ruokahalu, painonnousu, ummetus ym. Näistä oireista on haittaa myös päivittäisessä ruokailussa. Aloitekyvyn puute saattaa lykätä terveellisempien ravintotottumusten pariin siirtymistä, väsymys ja painonnousu ei jaksa innostaa reippailuun ulkoilmassa. Ratkaisu tähän ongelmaan voi olla vertaistuen hakeminen esim. opintopiiristä, joka pohtii ravintoon ja liikuntaan liittyviä asioita.

Myös kilpirauhasen liikatoiminnan oireet kuten esim. uupumus, ärtyneisyys, hikoilu, janontunne, vapina ja painonlasku vaikuttavat ruokailutottu­muksiimme. Suolen toiminta voi olla niin vilkasta, että ravintoaineet imeytyvät kovin heikosti. Ärtyneisyys johtaa huolimattomaan syömiseen. Näen tässäkin opintopiirin ja vertaistuen tarjoaman suuren hyödyn sairastuneelle.

Mistään yksittäisestä ruoka-aineesta ei ole suurtakaan haittaa/hyötyä kohtuudella käytettynä. Pistäkää jäitä hattuun esim. keskustelupalstoilla levitetyn goitrogeenisten (kaalit, pähkinät, nauriit, retiisit, piparjuuri, sinapinsiemen, lanttu, mansikka, persikka, hirssi ja soija) ravintoaineiden listan suhteen. Nykykäsitys on, että ravintomme on nähtävä kokonaisuutena, jota yksittäiset ravintoaineet normaaleina annoksina eivät horjuta suuntaan eikä toiseen.

On syytä syödä monipuolisesti, kasvis- ja viljavoittoista hedelmien ja marjojen täydentämää kuitupitoista suomalaista perusruokaa, tyydyttyneitä eläinrasvoja välttäen, kohtuudella suolaa käyttäen ja omaksuen liikunnalle myönteinen elämäntapa. Pienen pienikin elämäntavan muutos parempaan suuntaan on hyödyksi. Kokemamme mielihyvän muutokset ruokkivat lisää muutoshaluja. Säännöllinen elämänjärjestys on paras pohja hyvälle ravitsemukselle!

Vajaatoiminnassa voi antaa seuraavia ohjeita:

· perunan on todettu väsyttävän monia entistä enemmän, kokeile perunan korvaamista täysjyväpastalla tai riisillä

· kannattaa käyttää runsaasti ja monipuolisesti kasviksia (virkistävät, sisältävät tärkeitä antioksidantteja ja vitamiineja)

· tutkimuksissa käynyt ilmi, että kilpirauhashormonit vaikuttavat leptiineihin, joiden uskotaan säätelevän näläntunnetta ja vaikuttavan energiatasoon (ratkaisu: pienemmät annoskoot + syödään riittävän usein ja varotaan kovia rasvoja)

· jonkin verran on viitteitä siitä, että huonosti toimiva kilpirauhanen altistaa vyötärölihavuudelle lisäämällä insuliinireseptoreiden määrää rasvakudoksessa (yllättävän vähän tehty tarkkoja tutkimuksia tästä!) (tärkeää pitää verensokeri tasaisena, sillä silloin pysyy myös insuliini tasaisena)

· runsas vatsaontelon rasvakudos (ns. viskeraalirasva) kohottaa riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin sekä sokerin ja rasvan aineenvaihduntahäiriöihin. Sen sijaan pakaroiden ja reisien ylimääräinen rasva ei ole tässä suhteessa yhtä vaarallista.

· kalaa kannattaa syödä, sillä kalan sisältämät omega-3-rasvahapot ovat osoittautuneet terveellisiksi (jotkut voivat mahdollisesti hyötyä omega-3-rasvahapoista pillereinä, mutta tutkimuksia on hyvin vähän tästä kilpirauhaspotilailla)

· olisi hyvä saada täsmällinen tieto päivittäin käytettyjen ravintoaineiden energiasisällöstä (ruokapäiväkirja ja sen asiantunteva tulkinta, mitä niukemmin energiaa, sen parempi)

· Laihduttaminen on yllättävän vaikeaa. Ihmedieettien tulokset eivät ole pysyviä, vaan vanhat ruokailutottumukset palaavat pian takaisin. Hyvä laihdutusruokavalio on sellainen, jota voi noudattaa koko loppuelämän ajan. Ei ole välttämättä oleellista, mitä dieettiä noudattaa, kunhan on johdonmukainen. Poukkoilu sinne tänne on haitallista!

· Ylipainoisilla sanotaan olevan taipumusta lihota, mutta yleensä kysymyksessä on taipumus syödä liikaa. Ihmisen, joka ei pysty hallitsemaan syömistään, ei tulisi pitää kotona varastossa sellaisia ruokia, jotka johtavat toistuvasti vastustamattomaan herkutteluun.

· Psyyken lääkkeet eivät lihota, mutta ne voivat lisätä ruokahalua ja vähentää syömisen kontrollia.

· Tupakointi ei laihduta, mutta se voi korvata ylipainoon johtavia suupaloja. Ylipainoiset, jotka tupakoivat jatkuvasti, eivät vakuuta tupakan laihduttavista ominaisuuksista. Tupakka on huono ja epäterveellinen yritys pitää painoaan kurissa.

Liikatoiminnassa voi antaa seuraavia ohjeita:

· tutkimuksissa selvinnyt, että liikatoiminnassa muodostuu vähemmän greliiniä, joka säätelee ruokahalua (pitäisi vaan pakottaa itsensä syömään, vaikka ei maistu!)

· elimistö ei saa tarpeeksi energiaa ja mikäli tilanne jatkuu kauan, ollaan varsin pian sellaisessa tilanteessa, että yleiskunto romahtaa (tarkkaile painosi kehittymistä, voimakas painonpudotus normaalipainoisella otettava vakavasti, riittävä energiansaanti taattava, häiriöitä ravintoaineiden imeytymisessä saattaa esiintyä liian vilkkaan vatsan takia)

Blogiarkisto