tiistaina, huhtikuuta 25, 2006

Vioxx-piina jatkuu vielä pitkään

Ei ole helppoa Merck lääkeyhtiölle! Teksasissa USA:ssa oikeuslaitos on todennut lääkejätin vastuulliseksi 71-vuotiaan miehen kuolemaan. Mies kuoli sydänkohtaukseen käytettyään Vioxx-kipulääkettä vajaan kuukauden ajan. Hänellä oli ollut aiemminkin sydänvaivoja.

Merck kertoi tiedotteessaan olevansa pettynyt tuomioon. Lääkeyhtiön mielestä ei ole olemassa riittäviä tieteellisiä todisteita siitä, että Vioxx aiheutti miehen sydänkohtauksen. Yhtiö aikoo valittaa tuomiosta. Merck kertoo toimittaneensa FDA:lle kaiken tarvittavan tiedon lääkkeestä.

Merck on tähän mennessä hävinnyt kolme ja voittanut kolme Vioxx-lääkkeen käyttöön liittyvää oikeustaistelua. Tämä COX-2 inhibiittori on poikinut noin 11 500 kannetta oikeuteen, joten yhtiö joutuu olemaan Vioxxin vuoksi piinapenkissä vielä useiden vuosien ajan.

Lähde: MediUutiset, 24.4.2006

Blogiarkisto