perjantaina, helmikuuta 24, 2006

Kaarlo Kangasniemi puhuu dopingista

Apu-lehden toimittaja Juha Numminen on jutellut painonnostaja Kaarlo Kangasniemen kanssa dopingista. Kangasniemi on Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen painonnoston olympiamitalisti. Tässä parhaimmat palat Kaarlon haastattelusta:

Pärjääkö nykyisin niillä valmennusohjelmilla, joilla sinä pärjäsit?
– Sillä tiedolla, mitä nyt tiedän, olisin ylivoimainen. Eivät he kuitenkaan halua tehdä niin kuin minä olen kertonut. Jättävät puolet pois. Ei ole rahaa lihashuoltoon, ei kunnon ruokaan. Painonnostajaa pitäisi hieroa kaksi kertaa viikossa. Kun siihen ei ole varaa, ei heistä tule mitään.

Millaisena näet dopingin? Se on kuitenkin ehdottomasti kiellettyä.
– Eikä sitä voida estää. Kaikki nämä insuliinit ja kasvuhormonit, ei niitä näy missään. Samalla lailla kuin esimerkiksi norjalaisilla hiihtäjillä, lima valuu polviin asti. Se ei ole normaalia. Keuhkojen tehostaja, mikä on lääke, joka ajaa limaa niin, että se valuu polviin asti, nämä räkäpallot? Katso hiihtokilpailuja niin näet millaisessa kunnossa he ovat.

Milloin aloit käyttää niitä sallittuja hormoneja?
– Lääkäri antoi niitä, kun minulta meni vatsalihas poikki, kun vyö katkesi punnerrusnostossa. Antoi hormoneja, että paranen nopeammin. Huomasinkin, että kunto paranee nopeasti ja ajattelin, että nämä ovat hyviä.

Astuit hormonien ihmeelliseen maailmaan?
– Siitä se lähti, kun lääkäri määräsi, ja ne onkin tarkoitettu leikkauspotilaille ja riisitautisille. Lääke on oikein heitä varten, ei urheilijoille. Paranee nopeammin ja luusto vahvistuu, riisitautisilla ja vanhuksilla.

Kuinka yleistä käyttö oli muilla urheilijoilla vuonna 1967?
– Minä hölmöyttäni sanoin, kun olimme urheiluopistolla, kerroin parille yleisurheilijalle. He levittivät tiedon salamannopeasti. Siitä se levisi kaikkeen urheiluun.

Milloin hormonien käyttö kiellettiin?
– Vuonna 1975. Vuoden 1976 olympialaisissa Montrealissa kärähti jo moni, kun luottivat… Nesteenpoistoaineesta kärähtivät, koska nesteenpoistoaine peitti hormonit.

Oliko silloin puhetta, että hormoneilla olisi haittavaikutuksia?
– Kyllä niistä jotakin, jos ottaa yliannoksia. Toisilla oli hirmuannoksia. Joillakin sydän kasvaa puolta suuremmaksi kuin muuten. Eikä mahdu toimimaan. Moni on kuollut.

Miten käyttämäsi hormonit vaikuttivat?
– Kyllä sitä kävi kuumana. Aggressiivinen olin. En tahtonut nukkua. Kun nukun yleensä vähän, silloin en nukkunut juuri lainkaan. Verenpaine nousi. Kaikennäköistä sellaista tuli. Yhtäkkiä kasvoi pingispallon kokoinen kasvain. Leikattiin peukalon juuresta. Kasvaimia ja syöpävaaraa se lisää.

Alussa sanoit, että valmentaisit toisin kuin nykyisin valmennetaan.
– Jalkapalloilija ei tarvitse kuin kaksi voimaharjoitusta viikossa ja jääkiekkoilija, korkeintaan kolme. Muuten siitä ei ole hyötyä. Tulee vain voimaa, ei ketteryyttä eikä kestävyyttä. Mitä enemmän menee voiman puolelle, sitä useammin pitää tehdä voimaharjoituksia.
– Painonnostajien täytyy treenata 20 kertaa viikossa. Kun on eri lajeja, nostamista tulee olla 12 kertaa viikossa, ja sitten muu urheilu päälle. Olen tehnyt tietokoneella kaavan. Kun olen esittänyt sen painonnostajille, he jättävät lihashuollon pois. Heillä ei ole rahaa hierontaan, ei sellaiseen mitä lihashuollossa tarvitaan.
– Samoin ravinnon tulisi olla monipuolista ruokaa, valkuaisia, vitamiineja ja hivenaineita. He syövät pitsoja ja sellaisia. Eivät niillä tulokset parane. Ruokaravintokäyrää tulisi katsoa tarkkaan. Eikä sitä tuttipullosysteemiä, että yhden noston jälkeen pitää heti juoda. Sen voisi unohtaa.
– Kuulantyöntäjää katselin. Heti joi. Ei ihminen sellaista tarvitse.

Vastustako itse asiassa dopingia?
– En minä sitä sen paremmin vastusta. Sen vaarat minä sanon. Minulla on lista vaaroista. Kun on kysytty, että jos voitatte kultamitalin ja kuolette vuoden kuluttua siitä, haluatteko voittaa, yli 70 prosenttia haluaa voittaa sen kultamitalin. Kunnianhimo on niin kaamea. Amerikkalaisen tutkimuksen vastaukset olivat Englannissa melkein samat. Suomessa ei ole kysytty.

Olisit siis valmis antamaan dopingvalmennusta, koska ihmiset tietävät dopingin vaarat?
– Kyllä. On jokaisen henkilökohtainen juttu lähteä sille tielle. Raha, maine ja kunnia kiinnostavat ihmisiä.

Kun sinulla on urheilusta lähes inhorealistinen kuva, millaisena näet urheilun nyt? Mikä on parasta, mikä huonoa? Mikä tekee urheilusta kiinnostavan, kun keinot ovat mitä ovat ja henki on näin tekopyhä?
– Ihmisiä kannustaa raha. Valtava kunnianhimo, kun lehdet ja televisio paahtavat. Kun minä olin pieni, ei paahdettu niin kauheasti. Ihmisen omanarvontunto nousee, kun hänet tunnetaan ja rahaa tulee paljon ikkunoista ja ovista. Eivät oikein osaa edes rahojaan käyttää, heittelevät turhanpäiväisyyksiin. Rahapalkintoja kasvatetaan ja kasvatetaan. Raha kiehtoo ihmisiä. Sellaisten kanssa kuljetaan, joilla on paljon rahaa. Tällaisia köyhiä ei tunnetakaan.

Mitä hyvää urheilussa on?
– Urheilu on hyväksi terveydelle, jos ei yritetä henkeen ja vereen. Sosiaalisena tapahtumana urheilu palvelee myös hyvin. Ihmiset harjoittelevat ja puhuvat yhdessä. Eivät vain mökötä nurkassa, ettei heistä tule vallan höperöitä. Ruumiillinen kunto on hyvä, jos ei ylitä rajojaan eikä revi itseään. Nuorten olisi erityisen hyvä olla mukana urheilussa. Ettei vain tietokonetta. Muuten he ovat 40-vuotiaina kuin potkupalloja, menevät kierittelemällä eteenpäin.

Sinun on väitetty puhuvan dopingjutuista, koska olet katkera katkenneesta urastasi.
– Kun painot putosivat päähän ja selkään, enkä päässyt kävelemään vaan makasin sängyssä, minua rupesi ottamaan pattiin kaikki. Minkäänlaista palkkaa ei ollut. Palkanmaksu loppui Porin kaupungilta. Kukaan ei ollut voittanut missään lajissa niin kuin minä. Seuran mestaruus, Suomen mestaruus, Pohjoismaiden mestaruus, Euroopan mestaruus, Moskovan Cupin voitto lasketaan Euroopan mestaruudeksi, on maailmanmestaruus ja on olympiavoitto ja maailmanennätyksiä kauhea määrä. Näistä saavutuksista ei annettu mitään.
– Kultainen kiekkokin, jonka minä olen kirjojen mukaan saanut, en ole sitä ikinä nähnyt. Sen otti joku muu.
– Minulla on kaikennäköistä epärehellistä palkintoa. Nelimarkan taulukin oli väärennetty. Myin sen kun oli kauhea rahapula. Luulin että saan hirmuhinnan. Näyttivät minulle mikroskoopilla, että oli väärennetty.

Blogiarkisto