lauantaina, helmikuuta 04, 2006

Vielä pienempi kalajuttu


Viime viikolla uutisoitu tieto Sumatran turvesoilta löytyneestä maailman pienimmästä kalasta osoittautui vanhentuneeksi tiedoksi. Tutkijoilta oli jäänyt huomaamatta viime syksynä Ichtyological Research-lehdessä julkaistu artikkeli vielä pienemmästä kalasta.
Kyseessä on syvänmeren krotteihin kuuluva Photocorynus spiniceps. Lajin naaras kasvaa neljäsenttiseksi ja sukukypsät koiraat ovat vain 6,2–7,4 mm pituisia. Koiraan ja naaraan suuri kokoero selittyy niiden lisääntymisbiologialla. Kun koiras ja naaras kohtaavat, koiras pureutuu hampaillaan naaraan selkään, kylkeen tai vatsaan. Muutamassa päivässä koiraan ja naaraan kudokset kasvavat yhteen ja koiras sulautuu osaksi naarasta. Koiras saa kaiken ravintonsa naaraalta ja tuottaa vastapalvelukseksi siittiöitä. Tämähän vastaa tyypillisiä suomalaisia kotioloja!
Koiraan pienestä ruumiinontelosta suurin osa onkin kiveskudosta. Yhdessä naaraassa voi elää jopa kymmenkunta koirasta. Washingtonin yliopiston professorin Ted Pietschin mukaan tällainen seksuaalinen loisiminen on tunnettu pitkään tietyillä valtamerten selkärangattomilla, mutta ei kaloilla. Sitä pidetään sopeutumana valtamerten äärettömiin etäisyyksiin ja lakeuksiin, jossa vapaana elävää partneria on lähes mahdotonta löytää silloin kun sitä tarvitaan. Tämäkin vastaa tyypillistä suomalaista elämäntilannetta!

Lähde: Tiede-lehti, 3.2.2006

Blogiarkisto