keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

Punaista lihaa kohtuullisesti

Punainen liha lisää syöpäriskiä sanoo MediUutisten uuttera terveystoimittaja Miia Soininen tänään 1.2.2006 klo 9:42.
Onkohan nyt löytynyt syy siihen, miksi runsas punaisen lihan syönti nostaa suolistosyövän riskiä? Cancer Research-lehdessä julkaistu tutkimus väittää, että punaista lihaa sisältävä ruokavalio vaurioittaa kehon DNA:ta enemmän kuin kasvisruokavalio. Aikaisemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että säännöllisesti lihaa syövät saavat todennäköisemmin suolistosyövän. Dunn Human Nutrition Unit ja Avoimen Yliopiston tutkijat esittivät viime vuonna, että yli kaksi annosta punaista lihaa päivässä nostaa syöpäriskiä kolmanneksella verrattuna niihin, jotka syövät lihaa vähemmän kuin kerran viikossa.
Uudessa tutkimuksessa etsittiin erilaisia ruokavalioita nauttineiden, tieteen edestä uhrautuneiden vapaaehtoisten koehenkilöiden, suolistonseinämistä mahdollisia solumuutoksia. Punaista lihaa syövien DNA:ssa oli enemmän vaurioita. Syyksi epäillään N-nitroosiyhdisteitä, joita muodostuu paksusuolessa liha-aterian jälkeen. Tutkijat uskovat, että nämä aineet yhdistyvät DNA:n kanssa ja muuttavat sitä niin, että siihen tulee todennäköisemmin haitallisia muutoksia tai mutaatioita. Nämä taas nostavat syövän todennäköisyyttä.
Löydöt yhdistävät punaisen lihan kulutuksen syöpäriskiin ja antavat meille viitteitä siitä, miten sairauden aikaisia vaiheita voi seuloa, tutkimusjohtaja David Shunker sanoo BBC:n uutisissa.
Paksusuolen syöpä on länsimaiden yleisimpiä syöpiä. Siihen sairastuu noin miljoona ihmistä maailmassa vuosittain. Tutkijat eivät suosittele punaisesta lihasta luopumista, vaan kohtuutta.

Lisää luettavaa:
Michelle Lewin et al. Red meat enhances the colonic formation of the DNA adduct O6-carboxymethyl guanine: implications for colorectal cancer risk. Cancer Research Feb 1, 2006; 66 (3)
Bingham S. The fibre-folate debate in colo-rectal cancer. Proc Nutr Soc. 65 (1): 19-23, 2006
Robertson DJ et al. Fat, fiber, meat and the risk of colorectal adenomas. Am J Gastroenterol. 100 (12): 2789-2795, 2005
Tijhuis MJ et al. GSTP1 and GSTA1 polymorphisms interact with cruciferous vegetable intake in colorectal adenoma risk. Cancer Epidemiol Biomarkers Prev. 14 (12): 2943-2951, 2005
Marques-Vidal P et al. Foodstuffs and colorectal cancer risk: A review. Clin Nutr. Nov 11; 2005 [Epub ahead of print]

Blogiarkisto